Meitä on nyt neljä!

Näin ikkäästi taas vierähti reilut pari kuukautta edellisestä postauksesta. Tänä aikana meidän perheestä on tullut nelihenkinen! Ennen pikkumiehen putkahtamista maailmaan aika kului Nepun kanssa kotona äitiyslomaa viettäen. Olihan ne kohtalaisen sietämättömät viimeiset viikot noin niinkuin oman voinnin kannalta, mutta vastapainoksi pojan syntymän jälkeen olo on ollut aika mainio, jos vertaa tilannetta Nepun syntymän jälkeiseen aikaan synnytyskomplikaatioineen ja niistä toipumisineen. Poika on ihana kuin mikä.

Meillä on sujunut hyvin, mutta erona Nepun vauva-aikaan olen huomannut sen, että tämä kaveri on paljon enemmän sylinkipeä. Niinpä sen mukaan sitten elellään. Tokihan tässä on muutenkin tarvinnut hiukan harjoitella arjen pyörittämistä uudella systeemillä. Ainakin mä olen löytänyt moniajosta aivan uusia tasoja...

Aika ajoin harmittaa, kun Nepu joutuu odottamaan vuoroaan, mutta hän on ollut hyvin ymmärtäväinen ja yleisesti ottaenkin on suhtautunut elämänmuutokseen todella hienosti. Toisaalta taas tilaisuuden tullen pyrin antamaan Nepulle täyden huomioni, vaikka kyse olisi vain kahdesta minuutista. Me ollaan siis hanskattu homma täällä kotona aivan hyvin, vaikka puoliso on jo töihinpaluunsa jälkeen ehtinyt tehdä pari työreissua Ruotsiin ja vähän muuallekin ja alkuun jännitin miten kaikki lähtee sujumaan.

Mut mitäpä täs muuta vois, ku suurin piirtein haljeta onnesta. Meillä on ihana keijukaistyttö ja pieni suloinen menninkäispoika. Ja nyt on kesä!

 

Remppaa ja virkkausta

Hengissä edelleen. Eikä tässä edellisestä postauksesta ole juuri mikään muuttunut, työt tosin ovat loppuneet. Huusholli kuitenkin on edelleen hyrskyn myrskyn sekä väsy on ja pysyy.

Nepun uutta huonetta vasta tapetoidaan ja Ikeareissu odottaa (onneksi se on edessä jo tulevana sunnuntaina). Vähän on homma venähtänyt, mutta kaipa tää tästä joskus valmistuu. Viikko sitten saatiin kannettua muutama sylillinen kamaa lähetyskirpparille, kun kyllästyttiin kauppaamaan niitä torissa ja vaihtoringeissä. Olen tilaillut Nepulle kivoja sisustustarroja ja sitten sattumalta löydettiin eräällä kauppareissulla pinkki kimaltava verho hänelle uuden huoneensa ikkunaan.

Tässä kotosalla kun on ollut aikaa - ja vähän pakkokin - istuskella, olen aloittanut pari virkkausprojektia. Tietysti yhtä aikaa, ettei käy yksitoikkoiseksi. Olen virkannut viimeksi varmaan yläasteella, mutta aika hyvin nuo työt on lähteneet etenemään. Löysin ohjeita enimmäkseen englanniksi, kun kerran etsin ideioita Pinterestistä. Niiden suomentaminen oli vähän haasteellista, kun en muistanut virkkaussanastoa enää suomeksikaan. Mutta, kyl se siit sit!

Toista, vauvan turvakaukalon päälle ajateltua vilttiä jouduin kyllä aloittamaan kolmesti, että se lähti muotoutumaan oikein. Aina oli joku silmukoiden määrä väärin. Kunhan viltti alkaa valmistua, taidan käydä äidin nappilaarilla valikoimassa pari isoa nättiä nappia, jotta saan lenkit kaukalon kahvaa varten tehdyksi. Nepun merenneidon pyrstöä muistuttavan viltin osalta laskutoimitukset meni sentään kerrasta oikein, oli vissiin riittävän hyvä ohje. En malttaisi odottaa viltin valmistumista, mutta vielä on liki viitisenkymmentä kerrosta jäljellä ennen kuin pääsee edes pyrstöosaan asti.

Jos inspistä näiden vilttien jälkeen riittää, voinkin varmaan siirtyä amigurumeihin.

Kyllä, olen hengissä!

Kuinka ollakaan, olen jälleen havahtunut siihen, että edellisestä postauksesta on kulunut aikaa jo vaikka kuinka kauan. Sopivia aiheita on kyllä vilissyt mielessä, mutta yksinkertaisesti aika ja energia ei ole riittänyt enää tänne asti. Töissä pitää kiirettä, kotona on kaikki hyrskyn myrskyn ja kaupanpäällisiksi väsyttää aivan tajuttomasti koko ajan.

Selailin puhelimesta ottamiani kuvia ja näköjään elämäni on viime aikoina keskittynyt hyvin vahvasti syömiseen (ylläri). Puhelin on piukassa kuvia nauttimistani aterioista. Kumma tapa kuvata ruoka-annoksia, vaikka kuvat eivät kovinkaan usein edes päädy mihinkään.

Onneksi en ole kuvannut ihan pelkkää sapuskaa vaan löytyi kamerarullasta sentään muun muassa muutamia kuvia Nepusta hiihtokoulussa ja luistelemassa, perheen yhteisistä seikkailuista Kallossa ja Yyterissä sekä mun parista väritysprojektista (koska sain joululahjaksi puolisoltani 120 Faber-Castellin Polychromos-puuvärikynää). Että pitemmittä puheitta lataan tähän vain kuvia näppiksen säästämiseksi:

Eka kuva väritettynä uusilla puuväreillä.

Toinen väritysprojekti alkumetreillä.

Aamupalaa: jogurttia, banaania, luumuja, pähkinöitä.

Salaattia: vihreää, kurkkua, omenaa, viinirypäleitä, sinihomejuustoa ja kananmunaa öljyllä ja mustapippurilla.

Ahh, mustikkasmoothiet mantelivoilla aamiaiseksi. Mulle ja puolisolle.

Laskiaispulloa tulollaan ja valmiina.

Päivällinen jämistä, munakas toimii aina.

Smoothie, kun vain muistaisin minkä makuinen. 

Kaalisalaattia valmistelemassa Nepun kanssa.

Kallossa.

Kallossa.

Miniwerneri-hiihtokoulussa viimeisenä kurssipäivänä.

Ekaa kertaa luistimilla, tuosta se lähti sujumaan vallankin mainiosti.

Kisulasit päässä pulkkaretkellä, mun tyttö <3

Joulukorttiaskartelut 2015

Etsiskelin Pinterestistä joulukortti-ideoita silmällä pitäen sitä, että voisin askarrella kortit yhdessä lapsen kanssa. Löysin tosi monta hauskaa ideaa, joten niistä riittää varmaan useammaksi tulevaksikin vuodeksi. Tälle vuodelle valikoitui yksinkertainen, mutta hauska korttimalli: sormivärein taiteillut ja tussilla viimeistellyt jouluvalonauhat. Sormivärit oli jo omasta takaa, joten ei tarvinnut hankkia muuta kuin korttipohjat ja postimerkkejä - pääsin halvemmalla kuin vuosiin! 

Siitä se ajatus sitten lähti

Tein meille yhden mallikortin ja yritin selittää Nepulle, mikä on homman nimi. Hän oli niin innoissaan, ettei malttanut oikein kuunnellakaan, vaan maalaili jo tietysti suttupapereita odotellessaan. Yritin ehdottaa, josko hän tekisi minun kanssani yhdessä niitä oikeita kortteja ja näytin hiukan mallia. Innosta puhkuen hän ryhtyi toimeen, mutta kuinka ollakaan hän suhtautui ohjeisiini ja kehotuksiini varsin luovasti. Jouluvalojen sijaan muodostuikin ensin parit hauskat joulupallot, jonka jälkeen alkoi värien lappaminen muovilusikalla korttipohjien päälle. 

No, saatiin kuitenkin mummeille ja kummeille ja hoitotädille ja muille Nepulle läheisille ihmisille lähtemään huolella maalatut ja uniikit kortit. Näiden korttien askartelu oli verrattain nopeaa ja tosi helppoa, ehkä vastaavaa ajatusta voi hyödyntää joskus toistekin.

Tällasii tuli

Lisää Nepun joulukorttinäkemyksiä

Äiti, lue se Pähkinäpää

Iltasatuaika. Saan viimein suostuteltua lapsen laittamaan pään tyynyyn ja alan tiedustella, minkä sadun hän haluaisi kuulla. Ehdotin Nalle Puh -tarinoita sekä sinistä tai vaaleanpunaista prinsessasatukirjaa. Vaaleanpunainen prisessasatukirja valittiin. Satuja on monta, joten esitin pari eri vaihtoehtoa: tarinan prinsessasta ja herneestä tai sitten tarina hammaskeijusta.

"Ei äiti, lue se Pähkinäpää!"
"Mikä on Pähkinäpää?" 

Kelaa, tarkoittaako tuo Tähkäpäätä vai Pähkinänsärkijää. Voisi hyvin olla kumpi vaan. 

"Tarkoitatko Tähkäpäätä?"
"Joo!"
"Vai tarkoititko sittenkin Pähkinänsärkijää?"
"Joo!"

Pähkinänsärkijä se sitten oli. Koska "siinä on se H I I R I". Ja sitten...

Sairastelun ennätysvuosi

Ennen lasta ei juuri flunssat tai muutkaan taudit vaivanneet. Tänä vuonna meidän perheessä on tehty varmaan jonkin sortin sairastamisennätys. Keväällä Nepu joutui olemaan paljon varahoitopaikalla päiväkodissa ja toi sieltä sitten alvariinsa nuhaa ja kuumetta kotiin. Pari-kolme kuukautta meni niin, että oltiin lähes jatkuvasti sairaana. Yksi tai kaksi tervettä viikkoa mahtui väliin eikä tietenkään tasaisesti, vaan koko ajan joku oli kipeä. Kesä meni kivasti, kun oltiin lomilla eikä lasta tarvinnut viedä sen paremmin pph:lle kuin päiväkotiinkaan pitkään aikaan.

Vuoden alkupuoliskolla mulla oli yks poskiontelontulehdus ja yks keuhkoputkentulehdus, Nepu oli lukemattomia kertoja nuhassa, yskässä ja kuumeessa. Puolisokin on sairastanut epätavallisen paljon, vaikkakin hänellä on usein tauti ollut hiukan lievempänä. Reilu kuukausi sitten olin kuumeessa ja kovassa nuhassa. Ja taas edellisviikolla Nepu oli kuumeisena ja yskivänä kotona, seuraavalla viikolla oli sitten vaihteeks mun vuoro.

Olen kipeänä edelleen. Enkä muista koska viimeks olis näin kamala nuha edes ollut. Vähän kuumetta, aivan järkyttävä yskä, joka jatkuu jo toista viikkoa sekä tosi sitkeä räkätauti, joka nyt viimein suvaitsi sitten muuttua vielä vuoden toiseksi poskiontelotulehdukseksi. Työterveyslääkäri totesi aamulla, että "Ei susta pääse näköjään millään eroon". Viime viikolla kävin ensin muuten vain näytillä, kun olo oli niin kamala ja sitten toistamiseen vielä kipuilevien korvien takia. Nyt taas. Tällä kertaa lähdin antibioottikuuri kourassa ja taas sain käskyn vaan levätä. 

Nyt odotan, että puolisolla tulis sopiva väli lähteä heittämään mut kotiin. Kunhan sinne pääsen, taidan korkata purkillisen Ben&Jerry'siä. Ei niin pahaa tautia, että jätski ei auttais.

"End of an era"

Jo 11 vuotta (siis mihin tää aika menee?) mulla on ollut pieni viininpunainen Fiat Bravo. Nyt tämän auton tarina meidän perheessä näyttäisi tulleen päätökseensä. Italialaiseksi (käsittääkseni) varsin uskollisesti meitä palvellut auto on yksinkertaiseksi käynyt liian pieneksi ja turvattoman tuntuiseksi lapsen kanssa kulkiessa. Eikä turvaistuimen ja lapsen säätäminen kolmioviseen autoon näin ihan suoraan sanottuna ole mikään ergonomian kukkanen. Puhumattakaan pikkuruisen takakontin epäkätevyydestä.

Oon sujuvasti katsellut vaihtoautokandidaatteja ja käynyt koeajamassakin niitä. Mutta kyllä varmaan tuntuu oudolta, kun Fiat sitten lopulta katoaa meidän pihasta. Sillä on aika monet seikkailut vuosien saatossa tehty. Kyllä tää jollain tapaa on jonkin aikakauden loppu, uskollinen ja jo aika paljon elämää nähnyt pikkuauto vaihtuu viimein "aikuisten" autoon. Mä näköjään jotenkin kiinnyn myös autoihin. Tuntuu haikeelta luopua niistä, etenkin tästä yksilöstä. Sillä on kuskattu kissoja, koiria, ystäviä. Käyty jännittävillä ajeluilla ja koettu erinäisiä vikatilanteita. 

Uusi auto on siis ollut hiljaisessa etsinnässä jo jonkin aikaa ja tänään päästiin hieromaan yhdestä autosta kauppoja. Kuinka ollakaan alkuperäinen budjetti tuplaantui matkan varrella, mutta jospa tämä uusikin hankinta olisi meillä sitten seuraavat 11 vuotta. Meille tulee Citroen C4 Picasso. Tila-auto. Koska tulevana keväänä tarttis saada mahtumaan toinenkin turvaistuin auton takapenkille. 

Tästä kaikesta innostuneena tilasin uuden Bola-korun vanhan kolhiutuneen tilalle ja ajattelin tulla kaapista.

Ekat Halloweenit perheen kesken

Meillä ei oo Halloweenista kauheesti perustettu ennen tätä syksyä. Viime perjantaina me kuitenkin pidettiin omat pienet juhlallisuudet - jos niitä nyt siksi voi kutsua. Tätä ei olisi varmaankaan tapahtunut, ellei hoitotäti olisi sairastunut ja perjantain hoitopäiväksi suunnitellut Halloween-naamiaiset siirtyivät toiseen ajankontaan. Nepulle oli kuitenkin hänen toiveestaan ostettu valmiiksi kurpitsapuku, johon hän sitten pukeutui perjantai-iltana, kun päästiin töistä ja hoidosta kotiin. Mulle hän valitsi kaapista mielestääna aiheeseen sopivan t-paidan.

Puoliso oli vaihteeksi töissä aika myöhään, joten ihan vaan tyttöjen kesken tehtiin sitten pientä purtavaa Halloween-teemalla  ja katsottiin jotain mukavaa ohjelmaa yhdessä. Meillä oli pöydässä nakkimuumioita, kummitusbanaaneja, viinirypälematoja (olisin tehnyt niille vielä silmät, mutten heti keksinyt näppärää keinoa ja sit lapsi söikin jo kuormasta), mandariineista tehtyjä minikurpitsoja ja pari kananmunavenettä juustopurjeella. Täytyy sanoa, että meillä oli melko lystiä ruokia laitellessa. Nakkipaketista otettiin ekana ruuantekonakit ja kippistettiin niillä, sitten askarreltiin loput syötävät.

Meillä oli myös tunnelmavalaistus. Puolisokin oli kotiin tullessaan ihmetellyt miksi olkkarin ikkuna näyttää niin oudolta. Me oltiin säädetty verholaudan valot sinisiksi. Samoin keittiössä ja Nepu halusi oman huoneensa pöytälamppuunkin sinisen valon. Näytti tosi hienolta, kun muuten oli hämyisää. Ja sit olikin ilta kruunattu, kun iskä liittyi seuraan nakkimuumioita syömään.

Työn pyörteissä

Onhan tässä taas ehtinyt jokunen viikko vierähtää. On tää elämä ollut taas melkoista hässäkkää viime aikoina. Eikä se varmaan vuoden loppuun mennessä hirveesti rauhotu. Että huhhuh vaan. Odotan joulua kuin kuuta nousevaa.

Töissä pitää kiirettä. Puoliso reissaa melkein viikottain (tällä hetkellä se on Montenegrossa...). Töiden osalta menee muutenkin aika lujaa tällä hetkellä. Hommia tulee ovista ja ikkunoista, enemmän kuin ehdittäis tehdäkään. Väkeä palkataan lisää nopealla aikataululla ja toivotaan, että se helpottaa resurssitilannetta. Kohta me ei mahduta edes tähän toimistoon enää. Tietenkään näin hyvästä työtilanteesta ei voi valittaa, täähän on suorastaan mahtavaa. Mutta kun tilanteet elää aika nopeesti niin aiheuttaahan tää stressiä vähän siellä sun täällä.

Mä olen myös päässyt mukaan uuteen projektiin, joka on tosi kiireinen ja vie hirveästi energiaa ainakin tässä vaiheessa, kun on paljon uutta opittavana. Projektin tiukka aikataulu ja suht vaativa asiakas vaan meinaavat pukata hikeä otsalle. Kesän Datacap-kurssista ei ihan kauheesti oo ollut hyötyä, koska tässä projektissa hommat tehdään vähän eri näkövinkkelistä ja eri työkalulla. Vieläkin tuntuu, et oon aivan pihalla, mutta kai mä tässä tehdessä vähitellen opin muistamaan miten mikäkin homma hoituu.

Eikä oo ihan kivutonta ollut tää aivojen uudelleenohjelmointi siitä perus dokumenttienhallintajärjestelmähommasta tekstintunnistuksen maailmaan. Ottaa varmaan aikansa, kun mun tippaleipä on siinä järjestyksessä, että osaan ajatella tekstintunnistusta "oikein". Uudet termit, työkalut ja täysin uusi tapa tehdä töitä. 

No mutta, on töissä ehditty data capturen lisäks muutakin sentään. Neukkarin pitkällinen sisustusprojekti saatettiin loppuun menneenä viikonloppuna, kun lauantaina vihdoin päästiin käymään Ikeassa. Perhepäivänä tietysti, kauhea ruuhka. Mutta hengissä selvittiin. Sunnuntaina koottiin ostokset toimistolla, että olis kiva ylläri odottamassa porukkaa maanantaiaamuna. Siitä tuli kiva, vaikka ite sanonkin. Kaipaisin enää uutta nimeä tälle neukkarille, se on tähän asti ollut Risto Ryti -sali (älkää edes kysykö), mutta nyt se ei näytä enää yhtään Rydiltä. Voiskohan sen nimetä kotoisasti vaikka Olkkariksi?

IBM BusinessConnect 2015 - Elinar Lightning Talk

Tsekatkaa ja jakakaa, että saadaan mahdollisimman paljon katselukertoja ja voitetaan Lightning Talk -kisa! Vain IBM Finlandin YouTube-kanavalta jaetut näyttökerrat lasketaan :)